11 heinäkuuta 2014

Parisuhteen merkitys

Tänään on neljän viikon rutistuksen jälkeen viimeiset treenit ennen viikon taukoa ja lomaa. Treenaan neljän viikon sykleissä intensiivisesti ja joka viides viikko huilataan. Viidennellä viikolla voi toki harrastaa kevyttä aerobista liikuntaa sekä venytellä, joogata ym. Kiinteytymistä olen huomannut jo nyt tämän kuukauden treenaamisen jälkeen. Ruokailun kanssa taas hölläillään joka kolmas viikko tankkauspäivän merkeissä. Alla muutamia kuvia ennen personal trainer- ohjauksen alkua ja tilannetta tältä aamulta.
Viikon treenipaussi tulee hyvään saumaan, sillä olemme juuri parhaillaan suuntaamassa Poriin lähelle isovanhempia ja Pori Jazzeja. Viikonloppuna juhlimme ystäväpariskunnan häitä, johon myös tankkauspäivä juuri osuu (jee kakkua ja herkkuja tiedossa!). Tämä viikko on mennyt juhlamekkoa, koruja ja kenkiä etsien. Miehelläni alkoi tänään muutaman viikon kesäloma ja hermot ovat kuluneen viikon aikana olleet hänellä tästä syystä koetuksella. Kaikki työt kun on saatava kuntoon ennen lomia. Mulla on ollut taas stressiä juhla-asun tiimoilta, kun on pitänyt lasten kanssa säheltää kaupungilla, hoitaa kotia, löytää aikaa treenaamiselle sekä aikatauluttaa ruokailuja (eväät kulkeneet kassissa mukana). Tähän komboon, kun lisätään vielä katkeilevat yöunet niin voitte kuvitella, mitä tämä tarkoittaa parisuhteen puolesta...riitoja ja sanaharkkaa. Porin loma tulee nyt todella hyvään saumaan. Kaksi viikkoa lähellä mummojen hoito-apua ja mekin saamme olla hetken kahden, käydä syömässä, huilata ja ottaa aikaa parisuhteelle. Parisuhteen merkitys koko perheen hyvinvoinnin kannalta on kaikkein tärkein tukipilari ja parisuhteeseen on satsattava myös vauvavuoden aikana. Lähes puoli vuotta ollaan sinnitelty ilman suurempia apuja isovanhemmilta ja sen kyllä huomaa. Sitä kahdenkeskeistä aikaa kaipaa kummasti. Suhteemme on hyvä ja tuemme toisiamme väsymyksen keskellä vaikka välillä vähän huudetaankin ;) Nyt vaan kaipaamme toisiamme ilman pikkuisia.
Pojan 5 kk- neuvolakäynnillä terveydenhoitaja antoi meille muutamia kotiapujen yhteystietoja, josta voisimme kysellä hoitoapua esim. niin, että joku kävisi kerran viikossa tunnin parin vaunulenkillä pojan kanssa. Myös neuvola tukee parisuhteen merkitystä ja kannustaa hakemaan parisuhteelle aikaa. Muutaman tunnin leffailta edes kerran kuussa tekisi meille todella hyvää. En vain kovin helposti uskalla hakea tuntemattomilta tahoilta apua. Haluan, että pikkuiseni on hyvässä hoidossa tuntemani ihmisen kanssa, johon luotan, kuten mummut. Turha sitten harmitella parisuhteen ajan puutetta...heh. Nyt kuitenkin nautitaan kahden viikon lomasta, kun hoito-apukin lähellä! Pikkuinen täyttää ensi viikolla jo puoli vuotta. Hurjaa, miten aika lentää.

Ihanaa alkavaa viikonloppua Teille!




2 kommenttia:

  1. Näytät hyvältä,saat hyvällä omallatunnolla syödä kakkua :)! Kaksinkeskinen aika on tosi tärkeää,nauti ja kannattaa ottaa neuvolan tarjoamaa apua vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina :) Eilen häissä tuli nautittua hyvästä ruuasta & herkuista huolella ja saatiin hetki kaksinkeskistä aikaakin...jei! Täydellinen päivä kaikinpuolin ♡

      Poista